uutiset
artistit
julkaisut
kauppa
info
media

MySpace

Olo Levyt

uutiset

31.1.2010

Koria Kitten Riotin kappale "Waiting for a Resolution" soi kolmeosaisessa Mökki-sarjassa, joka pyörii TV1:llä maanantaisin 15.2. alkaen. Biisi soi jonkin baarikohtauksen taustalla. Bongauskisa käyntiin!

 

3.1.2010

Koria Kitten Riotin debyyttialbumi sai neljä tähteä Etelä-Suomen Sanomien arvostelussa, jonka kirjoitti Annastiina Airaksinen. Arvostelu ilmestyi Etelä-Suomen Sanomissa 13.12. Levyä kuvailtiin arviossa mm. näin:
"Akustisen kitaran kielet voi melkein tuntea sormenpäissään. Pehmeää ja haurasta laulua kuunnellessa on hiljennyttävä, ettei häiritsisi keskittynyttä artistia."

Toinen positiivinen arvio julkaistiin nettilehti Vertigossa 14.12.

 

6.12.2009

Koria Kitten Riotin levy on saanut lisää positiivisia arvioita, mm. Suessa, Rumbassa ja Satakunnan Kansassa. Suessa arvosana oli 8/10, Rumbassa kolme tähteä. Satakunnan kansan arvion voi lukea täältä.

 

19.11.2009

Eilen ilmestyneessä Soundissa (11/2009) Koria Kitten Riotin debyyttialbumi sai neljän tähden arvion, jossa toimittaja Sami Nissinen kehui levyä mm. seuraavasti:
"Avausraita The Streets & Their Namesin intiimi folknäppäily kasvaa loppua kohden korvia hyväileväksi uneksintapopiksi. Todelliseksi muotovalioksi osoittautuu kuitenkin huikean kaunis The Wedding Waltz."

Myös Desibeli.netin Tuomas Tiainen arvioi levyn neljän tähden arvoiseksi ja kirjoittaa:
"Tunnelma on syksyisen raukea ja sopivalla tavalla sisäänpäinkääntynyt muttei kuitenkaan liian raskas. Reikko on kirjoittanut levyn laulut kirvelevässä ja etsivässä elämänvaiheessa, ja se välittyy kaiuttimista kotisohvalle asti."

 

17.11.2009

Eilen ilmestyneessä Hämeen Sanomat -lehdessä Koria Kitten Riotin debyyttialbumi sai viisi tähteä ja runsaasti ylistystä. Arviossa kehuttiin mm. levyn tunnelmaa ja soundimaailmaa.

Koria Kitten Riot oli YleX:n X-ryhmän vieraana 10.11.2009. Juttutuokion voi kuunnella täältä.

Desibeli.netin Ilkka Valpasvuo haastatteli Koria Kitten Riotia ennen Tampereen Doriksen keikkaa. Haastattelusta syntyi tällainen juttu.

 

6.11.2009

Nettisivujen uuden ulkoasun piti valmistua ennen Koria Kitten Riotin debyyttialbumin julkaisua, mutta pikkasen meni pitkäksi :) Nyt uudet sivut ovat täällä, levy on ollut ulkona reilun viikon ja levynjulkaisukiertuekin on jo soitettu.

Mukavia juttuja tapahtuu levyn ympärillä kuitenkin edelleen:

Koria Kitten Riot eli Antti Reikko on YleX:n X-ryhmän vieraana tiistaina 10.11. klo 19:10.

Korian biisi "The Streets & Their Names" on mukana ruotsalaisen Sisuradion Finska Pinnar -äänestyksessä. Äänestäkää, äänestäkää!

Desibeli.netin Ilkka Valpasvuo kirjoitti arvion Koria Kitten Riotin keikasta Doriksessa Tampereella. Tästä pääset lukemaan.

Koria Kitten Riotin nimetön debyyttialbumi on kansineen kaikkineen hieno paketti, jonka ostamista suosittelen kaikille kauniin ja koskettavan musiikin ystäville. Levyn voi ostaa esimerkiksi Solmu Recordsin nettikaupasta tai Levykauppa Äxästä. Albumin ensimmäinen sinkku "The Wedding Waltz" on kuunneltavana Spotifyssa.

 

21.10.2009

Koria Kitten Riotista on pieni juttu uusimmassa Rumbassa (16/09) Kiitorata-palstalla. Koria Kitten Riotin debyyttialbumi ilmestyy ensi viikon keskiviikkona 28.10.

 

16.9.2009

Lowlife Rock'n'Roll Philosophersin kolmas albumi "Welcome to the Dawn of a New Time" ilmestyy tänään. Levyn julkaisee Solmu Recordsin alamerkki Olo Levyt .

Levy on saanut huomioita ja hyviä arvioita mm. Radio Helsingissä, YleX:llä ja Desibeli.netissä (lue arvio tästä). Salon Seudun Sanomissa 12.9. levy nostettiin viikon albumiksi. Yhtye on haastattelussa Radio Helsingissä torstaina 24.9. klo 17.

"Welcome to the Dawn of a New Time" on myynnissä mm. Levykauppa Äxässä, Stupido-Shopissa ja tietenkin Solmu Recordsin nettikaupassa.

 

23.6.2009

Solmu Records on solminut levytyssopimuksen porilaisen monivivahteista rockia soittavan Lowlife Rock'n'Roll Philosophersin kanssa. Solmu julkaisee yhtyeen kolmannen albumin syksyllä 2009. Lowlife Rock'n'Roll Philosophersin myspace-sivulla on jo nyt kuultavana pari biisiä tulevalta levyltä.

 

1.6.2009

Kuuradion "Oisko susta seikkailijaksi?" on saanut kriitikoilta arvioita laidasta laitaan. Julkaisut-sivulla on linkit kaikkiin netissä julkaistuihin arvioihin, sinne siis lukemaan!

Kuuradion biisi "Paetaan" on voittanut Radio Noisen Stimulanttiäänestyksen neljä kertaa putkeen. "Paetaan" on raikunut Noisen taajuuksilla jo kymmenen viikkoa! Kiitos kaikille äänesteneille!

Kuuradio on kiinnitetty oululaisen Qstockin ja torniolaisen Kalottjazz & Blues Festivalin ohjelmaan. Yhtye soittaa Kalottjazz & Bluesissa torstaina 25. kesäkuuta ja Qstockissa perjantaina 24. heinäkuuta.

 

4.4.2009

Kuuradion "Paetaan" voitti Radio Noisen N-vitamiini-ohjelman Stimulantti-äänestyksen. Kiitos kaikille äänestäneille! Seuraavat kaksi viikkoa "Paetaan" kisaa uudessa äänestyksessä kahta uutta haastajaa vastaan. Taas saa äänestää osoitteessa http://radio.noise.fi.

 

22.3.2009

Kuuradion biisi "Paetaan" on mukana Radio Noisen N-vitamiini-ohjelman Stimulantti-äänestyksessä. Ehdokkaat soitettiin viime perjantaina N-vitamiinin lähetyksessä ja Radio Noisen etusivulla voi nyt äänestää suosikkiaan. Äänestyksen tulos selviää N-vitamiinissa pe 3.4. klo 18-20. Voittaja pääsee kilpailemaan seuraavassa ohjelmassa kahta uutta haastajaa vastaan. Jos voittaa viisi kertaa, pääsee "stimulanttitaivaaseen", eli on hiton kova biisi :)

Kuuradion "Oisko susta seikkailijaksi?" -albumin voi ennakkotilata Solmun Recordsin kaupasta ja Levykauppa Äxästä . Ensimmäisen arvion levystä julkaisi Desibeli.net ja arvio oli varsin positiivinen.

 

6.3.2009

Kuuradion "Oisko susta seikkailijaksi? ilmestyy 25.3.2009. Levy julkaistaan hienona pahvikantisena cd:nä ja digilatauksena. Levynjulkaisukeikka on perjantaina 20.3. Oulun Never Grow Oldissa. Keikalle on vapaa pääsy ja innokkaimmat voivat ostaa levynsä jo keikalta.

 

8.11.2008

Solmu Records on kiinnittänyt uuden artistin. Kyseessä on oululainen Kuuradio , joka soittaa moneen suuntaan tempoilevaa kitarapoppia. Kuuradion debyyttialbumi "Oisko susta seikkailijaksi?" ilmestyy alkuvuodesta 2009.