|
Kuuradio

Kuuradio on oululainen yhtye, joka soittaa
monivivahteista kitarapoppia. Yhtyeen tekstit pyörivät perusasioiden ympärillä,
mutta tekstien näkökulmat ovat harvinaisen puhuttelevia ja välillä hieman
omituisiakin. Kuuradion musiikkia kuljettavat tyylikäs kitarointi ja vahva
laulusolisti. Akustispainotteinen debyyttialbumi "Oisko susta seikkailijaksi?"
sisältää kymmenen hienoa pop/rock-laulua melankolisesta tunnelmoinnista
hengästyttäviin menopaloihin.
kokoonpano:
Verna Svärd - laulu, klarinetti, koskettimet
Heikki Ruokangas - kitara
Samuli Rekilä - basso
Juho Karjalainen - rummut
julkaisut:
Vuoden ikuisuus (EP, omakustanne, 2006)
Kauemmas sinusta (EP, omakustanne, 2007)
Viikonloppu käy jalkoihin (EP, omakustanne, 2007)
Oisko susta seikkailijaksi? (albumi, Solmu Records, julkaistaan alkuvuodesta
2009)
Paulus Mertanen

Paulus on joensuulainen laulaja-lauluntekijä,
joka esittää pop-rock-grunge-musiikkiaan ihailtavalla intensiteetillä. Pauluksen omakustanne-EP "Ennen muutosta" sai seuraajan
marraskuussa 2007.
Uuden EP:n nimi on luonnollisesti "Muutoksen jälkeen" ja muutos rosoisempaa
suuntaan on melkoinen.
kokoonpano:
Paulus Mertanen - kitara, laulu
levyillä avustamassa mm. Leo Melin - kitara, basso, ohjelmointi; Mika Ojalehto -
rummut, basso
julkaisut:
Ennen muutosta (EP, omakustanne, 2005)
Muutoksen jälkeen (EP, Solmu Records, 2007)
www.myspace.com/paulusmertanen
Käyttöohje

Käyttöohje on Solmu Recordsin suuren johtajan
Aapo Hellmanin oma yhden pojan yhtye. Käyttöohje soittaa herkkää poppia
kotikutoisella otteella. Oman lisämausteensa Käyttöohjeen musiikkiin tuovat
Aapon hauras lauluääni ja valloittavat nokkahuilusovitukset.
kokoonpano:
Aapo Hellman - laulu, kitara, nokkahuilut, rummut, basso
julkaisut:
Vihreä sydän (EP, Solmu Records, 2007)
Sinusta sinulle (EP, Solmu Records, 2005)
HMR Kokoelma 3 (mukana kolme biisiä, Handmade Records, 2003)
HMR Kokoelma 2 (mukana kolme biisiä, Handmade Records, 2002)
HMR Kokoelma 1 (mukana kolme biisiä, Handmade Records, 2002)
www.solmu.info/kayttoohje
http://www.myspace.com/kayttoohje
Saaga

Turkulaisen Saagan soinnin olennaisia osia ovat klassiset
soittimet ja solisti Eeva Hartemaan heleä laulu. Saagan sanoitukset sisältävät
runsaasti dramatiikkaa ja mystiikkaa. Yhtyeen musiikkia kuunnellessa on pakko
hiljentyä hetkeksi ja antaa kiehtovien melodioiden viedä.
kokoonpano:
Eeva Hartemaa - laulu, kitara, piano
Kaisa Rytkönen - sello
Anni Riihihuhta - huilu, laulu
Tero Pajunen - viulu
Lotta Rytkönen - laulu, perkussiot
julkaisut:
Like a Whisper (EP, Solmu Records, 2006)
www.saaga.info
www.myspace.com/mysaaga
Saagan painolaatuiset
promokuvat
The Urania News

Turkulainen rock/pop/proge-yhtye,
joka on jauhanut jo vuodesta 2000. Yhtye on saanut tunnustusta
kriitikoilta jo kahdesta ensimmäisestä EP:stään niin Suomessa
kuin ulkomaillakin, erityisesti USA:ssa, missä heidän biisejään
on useasti kuultu erilaisissa nettiradioissa. Yhtyeen kolmas EP
"Theory and Practise" valittiin syyskuussa 2005
Inferno-lehden ja Radio Cityn kuukauden demoksi.
kokoonpano:
Jooel Ranta - kitara,
laulu
Erno Kärkkäinen - basso
Dyster - rummut
Olavi Leinonen -
ohjelmointi
julkaisut:
Theory and Practise (EP, omakustanne, 2004)
Reform (EP, omakustanne, 2003)
The Urania News (EP, omakustanne, 2002)
www.theuranianews.com
www.myspace.com/theuranianews
|